Sähkötekninen asiantuntija
Oletko elementissäsi sähköasemahankkeiden parissa? Entä haluatko työpaikkaan, joka toimii ihmiset edellä ja haluaa kehittää työelämää inhimillisemmäksi?
Vastaamme yleensä viikon sisällä
Oletko elementissäsi sähköasemahankkeiden parissa? Entä haluatko työpaikkaan, joka toimii ihmiset edellä ja haluaa kehittää työelämää inhimillisemmäksi?
Etsimme nyt sähköteknistä asiantuntijaa Weladolle.
💡 Energiatiimimme kasvaa ja etsimme asiantuntijaa, joka haluaa olla mukana varmistamassa asiakkaidemme energiahankkeiden onnistumisen ja edesauttaa liiketoimintamme palvelutarjonnan kehittämistä. Tiimissämme on tällä hetkellä kahdeksan osaajaa, ja lisäksi tukenasi on koko Weladon 290 hengen asiantunteva ja toisiaan tukeva työyhteisö. Työkavereita löytyy Suomen lisäksi myös Ruotsista, joten saatat päästä mukaan myös kansainvälisiin projekteihin.
Työpäiväsi voivat koostua esimerkiksi seuraavista tehtävistä:
Työmaatoimintoihin liittyvä paikallisvalvonta- ja tarkastus sekä raportointi
Työmaatoimintoihin liittyvän raportoinnin seuranta
Suunnitelmien, työvaihe-, turvallisuus- ja laatudokumenttien katselmointi
Suunnittelu- ja työmaatoimintoihin liittyvät kokoukset, tarvittaessa puheenjohtajan ja sihteerin roolitus
Projektinhallintaan ja koordinointiin liittyvät tilaajasektorin tehtävät
Energialiiketoiminnallisuuden kehittäminen tai avustus tässä
🏠 Haemme osaajaa Oulun alueelle.
🚗 Työ vaatii osittain matkustusta ja ajokortti sekä oma auto on sen vuoksi hyvä löytyä, jotta pääset sujuvasti siirtymään työmaille.
Työkieli tehtävässä on suomi.
Menestyt meillä sähköteknisenä asiantuntija, jos:
✔ haluat mahdollistaa muiden menestymisen ja työyhteisömme hyvinvoinnin (kaikkien weladolaisten ykköstehtävä, myös työsopimuksessa)
✔ sinulla on insinöörin tai diplomi-insinöörin tutkinto sekä sähkötekninen koulutustausta, ja jos mukaasi on tarttunut sähköpätevyyksiä (tai valmiutta), katsotaan nämä eduksi
✔ sinulla on vähintään 2 vuotta työkokemusta yli 110 kV jännitetason sähköasemahankkeista
✔ pystyt kommunikoimaan suomen lisäksi sujuvasti englanniksi sekä suullisesti että kirjallisesti
✔ sinulla on oma-aloitteinen ja aktiivinen toimintatapa, haluat kehittyä ja kasvaa asiantuntijana sekä haastaa toimintatapoja ja kehittää toimintaa
✔ olet valmis sitoutumaan arvoihimme: rohkeasti avoin, empaattinen, tekijöillemme paras
Miksi Weladolle töihin?💜
Weladolaiset ovat laadukkaan asiakastyömme perusta, ja heidän hyvinvointinsa ja kehittymisensä on meille tärkeintä. Tuemme ammatillista kehittymistäsi, työn ja muun elämän yhteensovittamista ja tarjoamme ympäristön, jossa voit toteuttaa sinulle merkityksellistä asiantuntijuutta.
"Weladolla työskennellessä on aidosti tunne, että työntekijöistä huolehditaan" , weladolainen henkilöstökyselyssä 2025.
📌 Lue lisää lupauksistamme työntekijöillemme täältä
📌Tutustu Weladon rekryesittelyvideoon täällä
📌 Inspiroidu uratarinoistamme täällä - saat tietää, mikä tekee Weladosta ainutlaatuisen työpaikan
📌 Voit myös tutustua alusta-ajatteluumme tarkemmin täällä - eli millaisin eri tavoin voit olla osa meitä
Seuraa meitä Instagramissa, Facebookissa ja/tai LinkedInissä, niin näet, millaista arkemme on!
Palkka 💰
Meillä palkkataso muodostuu hakijan kokemuksen, osaamisen ja henkilökohtaisesti räätälöitävän tehtävän ja sille asetettujen tavoitteiden perusteella. Arvioimme, että hakukriteerit huomioiden se voisi olla kuukausipalkkana 4500-6000 euron välillä.
Mitä seuraavaksi?📨
Jos tämä kuulosti sinun jutultasi, kerro meille itsestäsi 31.1.2026 mennessä. Juttelemme potentiaalisten tekijöiden kanssa jo hakuaikana, joten älä suotta jätä yhteydenottoasi hakuajan loppuun.
📞 Jos jokin jäi mietityttämään tai haluat kuulla tehtävästä lisää, soita tai laita viestiä Henrille (henri.vanha@welado.fi, +358408250339)
- Tiimi
- Energia
- Rooli
- Asiantuntija
- Sijainnit
- Oulu
- Etätyömahdollisuus
- Hybridi
Oulu
Welado-STHK yrityksenä
Welado on rakennetun ympäristön asiantuntija sekä suunnannäyttäjä teollisuus-, kiinteistö-, energia ja väylärakennuttamisessa, rakennetun ympäristön asiantuntijapalveluissa sekä suunnittelussa. Olemme olemassa, jotta hyvinvoivat asiantuntijamme voisivat tuottaa asiakkaillemme laadukkaimmat ratkaisut. Ja jotta yhdessä asiakkaidemme kanssa, voimme muuttaa maailmaa rakennuttamalla turvallisia ja kestäviä elinympäristöjä tuleville sukupolville. Meitä on jo yli 300 asiantuntijaa kahdessa eri maassa ja kasvamme edelleen.
Työskenteletkö jo yrityksessä Welado-STHK?
Osallistu rekrytointiin, löydä seuraava kollegasi.